Suomalainen toimittaja Ina Mikkola on noussut hiljattain otsikoihin kohusarjastaan, joka kantaa nimeä ”Ina 3 Porno”. Toimittaja Mikkola kertoo tavoitteekseen saavansa ihmiset kohtaamaan omat ennakkoluulonsa ja haastamaan omat mielikuvansa. Ennennäkemätön ohjelmauutuus esitetään Suomessa Sub-kanavalla keväällä 2018 ja ohjelma on perustettu tabujen rikkomisen ympärille. Asioita pyritään esittämään eri näkökulmista kuin missä ne yleensä ollaan totuttu esittämään, johtuen sosiaalisista ja yhteiskunnallisista normeista ja lisäksi taustalla on saada katsoja avartamaan omaa fantasiamaailmaa ja haastamaan omat mielikuvat ja ennakkokäsitykset pornosta, tuosta ristiriitaisesta aiheesta, joka kuumottaa keskustelua missä tahansa puolin ja toisin.

Koska emme puhu aiheesta niin siihen voi liittyä paljon väärinkäsityksiä, täsmentää nainen sarjan takana, Ina Mikkola. Hän korostaa puheessaan, että puhumattomuus ei ole koskaan hyvä ja tavoiteltava asia ja pornostakin on osattava keskustella asiallisesti, mutta myös samaan aikaan vapautuneesti ja häpeilemättä ilman pelkoa leimautumisesta porukassa. Kysyttäessä miten nämä edellä mainitut tavoitteet voidaan sitten käytännössä saavuttaa, nuori nainen ei epäröi vastauksessa hetkeäkään vaan kertoo ratkaisujen olevan tiedon jakaminen, uusia näkökulmia ja ajatuksia. Edelleen, ilman pelkoa stigmasta ja turhasta piilottelusta.

Uutuussarja ”Ida 3 Porno” ei pelkää kertoa suoraan, mistä porno oikein tulee, kuka sitä katsoo ja ehkä katsojan mielestä vastaus kiinnostavimpaan kysymykseen: kuka sitä oikein tekee, millainen henkilö ja ennen kaikkea – miksi? Toimittaja Mikkola perustelee sarjan olevan tarpeellinen ennen kaikkea siksi, koska hän toivoo katsojien saavansa siihen vastauksia liittyen omaan seksuaalisuuteen, juuri siihen aiheeseen, josta valitettavan moni jos ei vaikene kokonaan niin ei uskalla puhua asioiden oikeilla nimillä. Myös aikuiset, keski-ikäiset ihmiset.

Omasta suhtautumisesta pornoon ja pornoteollisuuteen Mikkola kertoo ettei ole koskaan eläissään tuominnut sitä. Rohkeassa ja räväkässä uutuusohjelmassa Mikkola tutustuukin avoimesti koko maailman pornokulttuuriin ilman kainostelua. Tosin hän myöntää, että hänelläkin on ollut aikaisemmin elämässään varsin yksipuolinen kuva pornosta. Juuri siksi hän painottaakin oppineensa itsekin rutkasti uutta sarjan kuvauksissa ja kuinka hänen maailmankuvansa ja ajatuksensa ovat sitä mukaa monipuolistuneet. Ohjelman teko on kiistatta muuttanut häntä ihmisenä, kuten nainen itse kertoo.

Sarjan aikana näyttelijä, eli toimittaja, vierailee mm. erilaisissa kohdepaikoissa, niissä joissa seksi ja porno näyttelevät pääosaa. Tietoisuus pornosta on kasvanut hänen haastatellessa lukuisia pornonäyttelijöitä aikuisviihde-elokuvien kuvauksissa. Valtavin muutos on mielestäni se, että nykyään jopa omalla tavallani ihailen pornotähtiä, vaikka aluksi en tällä tavoin heihin suhtautunut, Mikkola täsmentää. Hän ei koe tuominneensa pornoa koskaan aikaisemmin, mutta muutos ja oma henkinen kasvu sarjan kuvaamisen aikana on hänen kokemansa mukaan fantastinen. Mikkola haluaa muistuttaa, että tässä sarjan kuvaamisessa olikin kyse ennen kaikkea, hauskaa pitää olla ja itselleen on osattava myös nauraa.

Entä mistä ”Ina 3 Porno”-ohjelman konsepti alun perin syntyikään? Mikkola vastaa seuraavasti, hän sai idean katsoessaan – pornoa. Sillä hetkellä hän ymmärsi ettei oikein itsekään taida tietää siitä tarpeeksi, vaikka nykypäivän sosiaalinen media on hänen lainauksensa mukaan ”turboahdettu” pornografialla. Ohjelmassa koko yhteiskuntaa tarkastellaan kriittisin silmin ja pyritään löytämään ratkaisuja meidän kaikkien yhteisiin mieltä painaviin kysymyksiin ja ongelmiin, Mikkola sanoo lopuksi.