”Dragissa on kyse sukupuolen periformatiivisuudesta.”, aloittaa tarinansa Lola Vanilla, suomalainen drag queen-artisti seisoessaan haastattelumme alussa kuohuviinilasia kädessä pidellen. Haastattelumme tarkoituksena on selvittää, mistä drag queen-show:ssa onkaan kyse ja miten suureen suosioon viime aikoina noussut esiintymisperformanssitaide on onnistunut lyömään läpi pienen piirin jutusta valtavirrassa tunnetuksi. Vanilla aloittaa perehdytyksensä kertomalla aluksi hieman, mutta yksityiskohtaisesti dragin mielenkiintoisesta historiasta, josta ei juurikaan ainutlaatuisia yksityiskohtia puutu. Historia kattaa mm. Amerikan alkuperäiskansojen two spirit-käsitteen, joka kätkee sisäänsä nimensä mukaisesti miehisiä ja naisellisia piirteitä yhdistelevät niin kutsutut kaksoissielut. Historiaan liittyy myös vahvasti burleski, transsukupuolisten historia ja ristiinpukeutuminen, joka sai alkunsa perinteisten sukupuolinormien rikkomisesta tietoisesti, kapinoiden. Myöhemmin 1930-luvulla drag oli jo pitkälti muotoutunut sellaiseksi kuin me sen nykypäivänä tunnemme, tosin tuolloin drag oli lähinnä vain varakkaiden homomiesten ballroom-perinteisiin kuuluvaa viihdettä. 1960-luvulla drag koki jälleen vallankumouksen ja mullistavia uudistuksia, kun mustat drag queen-artistit ottivat alan haltuunsa ja nousivat nopeasti drag-artistien tunnetuimmiksi kasvoiksi.

Drag queen-artistin ehkä tunnetuin tunnusmerkki on tavaramerkiksikin laskettava meikki, jonka tekemiseen käytetään aikaa ja vaivaa, kaikki tehdään erityisen huolella unohtamatta kuitenkaan hauskanpitoa, joka on koko drag shown tarkoituskin. Lola Vanilla kertoo, että drag queenin meikki tehdään tyypillisesti tårta på tårta-menetelmällä, joka voidaan kääntää suomeksi: ”enemmän on enemmän”. Meikin pohjustus aloitetaan maskeeraamalla ensin parransänki piiloon ja meikkaamalla sitten varsinaisen meikkipohjan tarkkaan levitykseen.